Pienennä
Miro Honkanen
Pienennä

Miro Honkanen

Näyttelijä

Näyttelijäksi vuonna 1995 valmistunut Miro Honkanen on työskennellyt kiinnitettynä näyttelijänä Vaasan kaupunginteatterissa ja Seinäjoen kaupunginteatterissa.
 

2000-luvun alkupuolella näyttelijä toimi freelancerina esiintyen muun muassa Uudessa Iloisessa Teatterissa ja Komediateatteri Arenassa. Samaan aikaan musikaalinen Miro valmisti oman Tribute to Elvis Presley –shown, jolla hän on kiertänyt menestyksekkäästi ympäri Suomen. Kyseinen show on valloittanut yleisön myös Palatsissa, jossa porilaislähtöinen Miro aloitti kuukausipalkkaisena näyttelijänä vuoden 2009 alussa.
 
Monipuolinen esiintyjä hoitaa sivutyönään myös teatterin Näyttelijäyhdistyksen puheenjohtajan tehtävää.

 

Yhteistyössä