Pienennä

Ihan Tuuliajolla - Suomirock-musikaali

Rock-musikaali saa ensi-iltansa 15.1.2014

Ihan Tuuliajolla - Suomirock-musikaali
Palatsissa maailman ensi-iltaan tuleva musikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, yhtyeet purjehtivat Heinävedellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.
Musikaalin pääosassa on maakuntalehden urheilutoimittaja Eino, joka joutuu tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän, Ismo Alangon ja Olli Lindholmin. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia-Maria.
Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen, Eppujen ja Yön hittejä 80-luvun alusta.
Olli Lindholm Special Nights: Olli Lindholm tulee musikaaliin loppupuolella mukaan esiintymään: ke 19.2. klo 19.30, pe 21.2. klo 19.30, la 22.2. klo 14.00 ja klo 19.15, pe 23.5. klo 19.30 ja la 24.5. klo 19.30.
Musikaalin suojelijoina toimivat legendaariset Yö-yhtyeen Olli Lindholm ja Epe Helenius.
Rooleissa:
Eino: Ari Myllyselkä (Palatsin oma tähti)
Tia-Maria: Annika Eklund (iskelmä- ja poplaulaja)
Juice: J.P. Leppäluoto (heavy-yhtyeet Harmaja ja Charon)
Ismo Alanko: Kimmo Blom (Show Must Go On -musikaalin Freddie)
Martti Syrjä: Teemu Rajamäki (Uniklubista ja Jupiter-yhtyeestä tuttu)
Olli Lindholm: Miro Honkanen (Palatsin oma tähti)
Einon äiti, Hellä: Miro Honkanen
Armi Aavikko: Annika Eklund
Danny: Miro Honkanen
Manageri, Kurppa: Tero Tanhuanpää
Epe Helenius: Jussi Ojanen
Andy McCoy: Miro Honkanen
Paitojen myyjä, tarjoilija, poliisi: Sonja Lairikko
 
Tero Tanhuanpää: rummut
Jussi Ojanen: basso, kitara, laulu
Sami Tenhunen: kitara
Juha Kinnunen: koskettimet, kitara, haitari, rummut, taustalaulu
Risto Lassila: piano
 
Ohjaus: Petri Lairikko
Käsikirjoitus: Katariina Leino
Kapellimestari: Mikko Kangasjärvi
Koreografi: Mönzi Kurbanali
Puvustus: Elina Vättö
Maskeeraus: Tuija Timonen 
Valosuunnittelu: Pekka Rahko
Äänisuunnittelu: Juha Seppänen
 
Ihan Tuuliajolla -musikaalin kesto on arkena (ke-to + la-päivä) noin 2h 30min ja pe- sekä la-illat noin 2h 45min sis. väliajan.

 



Pienennä
Pienennä

Esitysajat

31.12. klo 19:30
Menu syksy 2014 klo 17:30
Palatsin riehakasta Uutta Vuotta vietetään Ihan Tuuliajolla-musikaalin merkeissä! Luvassa erikoispitkät encorebileet! Esityksen jälkeen yleisöä naurattaa huikea Stand up Show! Loppuillan ja yön tanssittaa huippu DJ:n Retro Disco! Vuoden vaihtumisen kruunaa ilmapallosade! Koko ilta ja yö huipppuohjelmaa. Pukeudu 80 - luvun suomirock-tyyliin, paras puku palkitaan! Liitä iltaasi upea kolmen ruokalajin illallinen. Ke 31.12 klo 17.30-02
"Posketonta menoa, kiitos taas!"
 
"Oltiin lauantain risteilyllä mukana. Upea esitys, ylitti kaikki odotukset ja matkustajat keinuttivat laivaa haltioissaan. Kiitos!"
 
"Tämä Tuuliajolla-musikaali oli kyllä rock!!! Aivan huippufiilis!"